 |

SB Naantali P94 - TPS 4 - 7 ( 1-0, 1-2, 2-5 )
09-10 - Pojat - C vanhempi 03.10.2009 klo 12.00
Upea, hieno taistelu TPS:ää vastaan !!
Näennäisestä TPS:n hallinnasta huolimatta maalitilanteet menivät melko tasan. Viime helmikuiseen tapaan pystyimme ihan tosissaan haastamaan Turun raitapaidat. Mutta ihan niinkuin silloinkin peli ratkesi, kun pelikello näytti 39 minuuttia ja TPS siirtyi 5-4 johtoon. Tällä kertaa tosin Ville Laine osui tolppaan sen jälkeenkin ja jatkotilanteessa Niko Levokin pääsi vielä punnertamaan reikäpalloa lähietäisyydeltä kohti verkon perukoita, mutta onni ei ollut tällä kertaa myötä.
Koko joukkue pelasi tiiviin puolustuspelin ja hyökkäyksissä oli terävyyttä kaikilla ketjuilla. Maalissa Elukka Lindholm taisteli leijonan lailla. Ville Laine teki jo kauden tässä vaiheessa kauden hienoimman maalin pyytämällä sekä TPS:n pitkän puolustajan että maalivahdin samaan aikaan kahville ja huijaamalla pelivälineen samalla maaliin. Yhdessä upeassa maalissa Ville syötti niin ketterästi Niko Levon maalintekoon, että TPS:n puolustaja ei vieläkään tiedä miten pallo tiensä maaliin löysi. Pää oli sen verran väärässä suunnassa. Komeaa katsottavaa oli myös Olli Laineen syöttö maalin takaa Niklas Nygrenille, joka tälläsi voimalla verkot tötterölle.
Peli antoi ennen kaikkea uskoa omiin mahdollisuuksiin vaikka kuinka pitkälle. Kaikki on lopulta pienestä kiinni, kun jaksetaan nöyrästi ja kurinalaisesti pelata omalle joukkueelle.
Olli Oksanen
Yleisöä 49 katsojaa
| Pöytäkirjamerkinnät |
| |
 |
 |
 |
 |
| Peliaika |
Joukkue |
Merkintä |
Maalin tekijä ja syöttäjä tai jäähyn saaja ja syy |
| 4.11 |
SB Naantali P94 |
1 - 0 |
Laine Ville, Louhisola Eetu |
| 8.17 |
TPS |
2 min |
Alho Henri (Korkea maila) |
| 15.38 |
TPS |
1 - 1 |
Alho Henri, Kivekäs Juuso |
| 19.02 |
SB Naantali P94 |
2 - 1 |
Nygren Niklas, Laine Olli |
| 19.49 |
SB Naantali P94 |
2 min |
Virtanen Ville (Maasta pelaaminen) |
| 26.09 |
TPS |
2 - 2 |
Kivekäs Juuso, Nummela Elias |
| 30.42 |
SB Naantali P94 |
3 - 2 |
Levo Niko, Laine Ville |
| 34.42 |
TPS |
3 - 3 |
Alho Henri |
| 36.37 |
SB Naantali P94 |
2 min |
Oksanen Tommi (Mailan lyöminen tai potkaiseminen) |
| 37.37 |
TPS |
3 - 4 YV |
Marjamäki Samuli, Ojala Oskari |
| 38.42 |
SB Naantali P94 |
4 - 4 |
Levo Niko, Laine Ville |
| 39.02 |
TPS |
4 - 5 |
Tubi Allu, Jalavikko Roni |
| 44.06 |
TPS |
4 - 6 |
Alho Henri, Kivekäs Juuso |
| 44.19 |
TPS |
4 - 7 |
Ojala Oskari |
Jäähyt
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| |
2 min |
5 min |
10 min |
20 min |
YHT min |
| SB Naantali P94: |
2 kpl |
0 kpl |
0 kpl |
0 kpl |
4 min |
| TPS: |
1 kpl |
0 kpl |
0 kpl |
0 kpl |
2 min |
Takaisin |
 |