 |

SB Naantali P98 - SB Naantali T96 7 - 0 ( 0-0, 4-0, 3-0 )
09-10 - Harjoitusottelu 17.02.2010 klo 18.30
Runners – SB Naantali T96 7-0 (0-0,4-0,3-0)
Ensimmäistä kertaa Runnersin historiassa kohtasimme tyttöjoukkueen ja tunnelmat olivatkin varsin jännittyneet kun vastaan astelivat oman seuran 96-tytöt. Etukäteen ei ollut oikeastaan mitään käsitystä, millaista peliä tytöt pelaisivat.
Kun peli alkoi, saatoimme havaita, että tytöt pelasivat taitavaa ja vauhdikasta peliä, joka oli yllättävänkin fyysistä. Pojat arastelivat selvästi päätä pitempiä tyttöjä ja olivat välillä melkoisessa liemessä ulottuvan vastustajan kanssa. Tyttöjen taktiikka toimi mainiosti ja peliä pelattiinkin enimmäkseen Runnersin päässä. Mitään huippuvaarallisia paikkoja eivät tytötkään saaneet aikaiseksi, joten tauolle mentiin kutkuttavassa 0-0 tilanteessa.
Toisessa erässä pahin kipsi alkoi helpottaa ja vauhtia ja karvausta nostettiin selvästi, tämä alkoi purra ja pelin painopiste siirtyi tyttöjen päähän. Erään neljä maalia Runnersille ja pelin hallinta oli siirtynyt meille.
Kolmannessa erässä jatkui sama tahti ja alkoi tuntua, että vastustajalla alkoi hiukan jalka painaa pelin lopussa. Erään vielä kolme maalia ja voitto kotiin tuloksella 7-0.
Hyvä ja vauhdikas peli, jossa Runners kirjaimellisesti juoksi vastustajalta jalat alta. Syöttöpeli ei toiminut viime pelien tapaan, mutta vastustajan hiukan totutusta poikkeava pelityyli saattoi sekoittaa omaa peliä. Saattoipa myös olla, että mukana oli hiukan ylimääräistä näyttämisenhalua ja sovitut pelikuviot tahtoivat välillä vähän unohtua.
On helppo ymmärtää miksi tytöt ovat pärjänneet niin hyvin omassa sarjassaan, sillä niin hyvätasoista ja taktisesti kypsää peliä tytöiltä ottelussa nähtiin.
Pasi Kallio JoJo
Takaisin |
 |